Emma kävi hakemassa sunnuntaina Heinolasta sinisen nauhan (ja samalla esiintymässä ensimmäistä kertaa avoimessa luokassa), eli tulos EH.
Tuomarina Maija Sylgren ja arvioinnissa lukee näin;
2 vuotias hieman korkearaajainen narttu. Lähes oikealinjainen pää. Sivuprofiilia häiritsee niukka ja pitkä otsapenger. Kauniit tummat silmät. Hyvät korvat. Oikea purenta. Ryhdikäs kaula, tasapainoiset rodunomaiset kulmaukset. Riittävä rintakehän tilavuus. Liikkuu takaa hieman ahtaasti muuten hyvin. Hieman taipuneet ranteet. Hyvä karvanlaatu ja miellyttävä käytös.
Belgianpaimenkoira Nemon elämää ja muita hassutuksia- Laumaan liittynyt 9/2010 myös Emma!
maanantai 20. elokuuta 2012
sunnuntai 5. elokuuta 2012
Voihan voimasana!
Nemon vanha blogihan oli aiemmin vuodatuksen puolella (ajalta marraskuu`06-toukokuu`10), kunnes siirryttiin päivittelemään kuulumisia tänne uuden blogin puolelle, no nythän onkin käynyt niin "kivasti", että vuodatuksen serveriltä on hävinnyt kaikki kuvat ajalta kesäkuu`09-toukokuu`10!! Ette usko kuinka paljon harmittaa :( Vuodatuksen sanoja lainaten;
Ei kyllä uskoisi, että kuvissa on sama kaveri..
"Huonot uutiset ovatkin sitten huonoja. Datanpalautusfirmalta tuli tieto, että kuvapalvelimen kovalevy on täysin menetetty. Saatavilla on vain epäsynkassa olleen kakkoskovalevyn kuvat sekä kaapista löytyneen vanhan backup-kovalevyn kuvat. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kuvat elokuusta 2009 eteenpäin ovat hävinneet."
Tekstithän toki löytyvät, mutta kyllähän meidän tapauksessa ne kuvat olivat aika olennainen osa koko hommasta... Koneeltahan ne (onneksi vielä) löytyisi, mutta rehellisesti sanottuna tuskin tulee sellaista aikaa, että jaksaisin/ehtisin kaikki vanhat jutut ja kuvat selata läpi ja laittaa ne vanhaan blogiin paikoilleen, joten valitettavasti tuo ajanjakso jää kuvien osalta tyhjäksi, niin harmillista kuin se onkin :( Onneksi sentään vanhimmat kuvat/tekstit on tallessa.Ei kyllä uskoisi, että kuvissa on sama kaveri..
sunnuntai 15. heinäkuuta 2012
Emma 2v.
Torstaina oli varsin merkittävä juhlapäivä, kun Emma täytti kokonaiset 2 vuotta (ja pieni Aada-neiti huimat 3 kk)! Vaikka päivitys tuleekin vähän myöhässä, ei Emman merkkipäivää sentään unohdettu, päinvastoin ;-)
Paikallisesta eläinkaupasta (jota muuten voi suositella lämpimästi - pienessä myymälässä on kattava valikoima, varsin edulliset hinnat ja kaupan päälle vielä hyvä palvelu!) valittiin hartaudella sankarille sopivat lahjat, tietysti luita ja jotakin kestävää lelua, tällä kertaa päädyin ostamaan Kong:n Wubba-lelun, josta Emma on ihan innoissaan! "Kaupan päälle" otin vielä saman sarjan frisbeen, Nemolla on jo omansa ja nyt on sitten Emmallakin, nämä kun tuntuu olevan varsin kestävää laatua :)
Viralliset juhlapönötyskuvat julkaistanee myöhemmin (kunhan sellaisia ensin saadaan kameraan talletettua), sitä odotellessa "maistiaisia" kesän varrelta..

| toukokuu`12 |
| Pieksämäellä Aadan kanssa pötköttelemässä |
| Empun kanssa puistossa |
| Mökillä |
| Kesäkuu`12 |
| Huoltojoukoissa |
| Vahtivuorossa |
| Päivänsankari :) |
keskiviikko 27. kesäkuuta 2012
sunnuntai 3. kesäkuuta 2012
Mänttä 2.6.2012
Emma kävi tänään muistelemassa kuinka kehässä juostaan (edellisen kerran ollaankin oltu erkkarissa 10.6. eli melkein vuosi sitten). Tuloksena ERI1 SA PN2 (paras narttu 2) ja vara-sert :)
Tuomarina Tarja Löfman ja arvostelussa luki näin:
Mittasuhteiltaan oikea narttu joka esitetään tänään hieman vähässä karvassa. Hyvä purenta, oikea pään kiila. Hieman vaaleat silmät. Hieman leveälle kiinnittyneet korvat. Riittävästi kaulaa. Oikea ylälinja ja risti. Kokoonsa hyvä luusto. Erinomaiset vauhdikkaat liikkeet, kauniisti kannettu häntä.
Kyllähän meille olisi se PN1, ROP ja sert kelvannut, mutta tänään näin ja "Diiva" (Vuorituuliin Syysunelma) oli vaan parempi :D Josko se Emmakin vuoro joskus vielä koittaa..
Pieni neitikin oli siis reilun 7 viikon iässä ensimmäistä kertaa näyttelyssä mukana, mutta nukkui vaunuissa koko ajan tietämättä tuon taivaallista koko touhusta ;) Kotona jaksettiinkin sitten ihmetellä Emman ostoksia..

| Ketunpolun leirissä kelpasikin olla, oli jos jonkinmoista herkkua tarjolla, kiitos vielä kerran tarjoiluista Piia, Liisi & Kia!! |
Kyllähän meille olisi se PN1, ROP ja sert kelvannut, mutta tänään näin ja "Diiva" (Vuorituuliin Syysunelma) oli vaan parempi :D Josko se Emmakin vuoro joskus vielä koittaa..
Pieni neitikin oli siis reilun 7 viikon iässä ensimmäistä kertaa näyttelyssä mukana, mutta nukkui vaunuissa koko ajan tietämättä tuon taivaallista koko touhusta ;) Kotona jaksettiinkin sitten ihmetellä Emman ostoksia..
tiistai 15. toukokuuta 2012
Puikkonokat uusissa tehtävissä
Huhtikuussa meidän elämä muuttui kerrasta, kun perhe kasvoi yhdellä pienellä tytöllä :)
Emma & Nemo molemmat ottivat uuden perheenjäsenen äärimmäisen hienosti vastaan, ja pikku hiljaa (kaiken alkutohinan jälkeen) elämä alkaa asettua. Nemo hoitaa vahtikoiran virkaa hienosti ja Emma keskittyy enemmän varsinaiseen "hoitamiseen" (ei ole puikon mielestä luottaminen siihen, että ihmiset esimerkiksi selviytyisi vaipanvaohdosta ilman ainuttakaan belgin avuliasta nokkaa..), vaipat täytyy tarkistaa aina ja täytyyhän Emman mielestä vauvalle lipaista "suukko" aina, kun silmä välttää ;-)

torstai 5. huhtikuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)